maanantai 28. helmikuuta 2011

Keittiön purkua

           Vielä ei ole tarjolla kuvia valmiista keittiöstä, se ei nimittäin ole vielä valmis. Loppusuoralla mennään kyllä, ja toiveissa olisi päästä kokkaamaan omassa keittiössä muutaman päivän sisällä... Tässä kuitenkin muutama kuva viime viikolta, ja "matkalta kohti uutta köökkiä!"











maanantai 21. helmikuuta 2011

Keittiön suunnittelua

               Keittiö on siis seuraavaksi remppalistalla, ja kaapit ovat jo tilattu, sekä kodinkoneet ostettu. Enää  odottelemme kaappien toimitusta, joka pitäisi olla loppuviikolla. Keittiön suunnitelmaa pyöritettiin aika kauan, ja vaihtoehtoja syntyi parempia, ja vähemmän parempia. Tässä on nyt kuitenkin esiteltynä keittiöstä tekemäni suunnitelma ja piirrokset. Kuvat on tehty Autocad 2010 - opiskelijaversiolla.




Pohjakuva


Seinäprojektiot. Yleensä esimerkiksi koulutöissä suosin käsin värikynillä värittämistä,
mutta nämä kuvat ovat väritetty tällä kertaa Autocadilla.
 Kuviin on rajattu alueet, joihin tulee välitilan laatta, mutta en ole vielä saanut
aikaiseksi valita sitä. Ehdotuksia otetaan myös vastaan!
Työtasoiksi tulee valkoinen puukuvioitu laminaattitaso Ikeasta.
Näihin kuviin on myös suunniteltu Gorenjen tummanpunainen retro-jääkaappi, vaikka sen hankinta
ei olekaan vielä ihan ajankohtaista. Ehkäpä sitten kesällä!

Ensi kerralla keittiöstä toivottavasti ennen- ja jälkeen kuvia!


perjantai 4. helmikuuta 2011

Ruokailuhuoneen liuku-ovet

     Ruokahuoneemme ei siis vielä ole ihan valmis. Sieltä puuttuu vielä tapetti,
joka on kyllä ostettu, mutta tapetoitavalta seinältä pitäisi vielä poistaa vanha
ilmalämpöpumppu, ja ehkäpä siirtää yksi valokatkaisija. Samalle seinälle on
suunnitteilla myös senkki, jota ei vielä ole olemassa.

   Lattia on kuitenkin uusittu ja katto ja lattiat maalattu. Ennen kaikkea tätä
huoneen toiselta pitkältä sivulta purettiin koko seinän pituinen kaapisto, ja
sen tilalle on pikkuhiljaa kasattu irto-kirjahyllyä, korihyllyä, sekä toiseen
nurkkaan työpisteeni.  Työpisteeseen ostimme työpöydän, jonka jalkojen korkeutta
saa säätää. Hiukan korkeampi pöydän korkeus toimii paremmin satula-tuolin
kanssa. Kaikkien, kirjahyllyjen ja työpisteen eteen tilasimme liuku-ovet, jotka peittävät
koko seinän lattiasta kattoon.



Tässä kuvasin oikeastaan joulukuustamme, mutta taustalla
näkyvät myös vanhat ruokailuhuoneen komerot.
Niitä oli yhteensä kuusi kappaletta, plus erilliset yläkaapit.



Unohdin tosiaan ottaa ruokailuhuoneesta ennen-kuvia, mutta tässä
kuva komeroiden purku-vaiheesta. Huoneen muutos
aika alussa tässä vaiheessa siis.





Tässä löytöjä komeroiden takaa: Osittain revityt tapetit kahdessa
kerroksessa, ja niiden alla taivaansininen maalikerros.




Tässä liukuovet asennettuina, ja Pertta.
Ruokapöydän päälle sain vuosia haaveilemani Massiven riippuvalaismen,
jota Anttila myy Sputnik-nimellä, mutta löytyy Massiven kuvastosta
nimellä Barbarossa.  Tämä kuva ei tosin anna valaisimesta ihan sitä
parasta kuvaa.



Tässä lähikuva ruokailuhuoneen valaisimesta, vaikka menikin
hiukan ohi aiheen.