torstai 20. joulukuuta 2012

Joulukoti 2012

  Meidän jouluperinteet meni tänä vuonna siltä osin uusiksi, että kuusi on ollut sisällä kohta jo pari päivää. Yleensä se on tuotu sisään (tai kasattu laatikoista) Tomin nimipäivänä, eli 21. joulukuuta, mutta koska huomiseksi on luvattu maailmanloppu, niin onhan se kiva ehtiä katselemaan kuusta edes vähän aikaa!
 Muutenkin kaikki jouluksi suunnitellut verhot ja muut roinat alkavat olla paikoillaan, ja ennen aattoa ei tarvitse enää muuta kuin imuroida. Joulusta meillä tuli tosiaan punaharmaa, vaikka Ikeasta ei mitään suunniteltua kotiutunutkaan, koska lähes kaikki haaveillut tuotteet olivat sieltä jo loppu, kun siellä viime sunnuntaina kävimme. Mutta seuraavassa kuvia joulun odotuksesta meidän kattomme alla.


 
Haaveilin neulotuista tyynynpäällisistä, mutta mistään ei löytynyt sopivan
värisiä. Tekoturkis-, tai huopapäälliset olisivat kelvanneet myös, mutta
eipä oikein niitäkään osunnut kohdalle oikean värisinä.
Loppujenlopuksi Eurokankankaasta lähti mukaan
college-kangasta, jossa toinen puoli on pehmoisempi,
ja siinä on vähän samaa näköä kuin huovassa.
Pään alla ovat kuitenkin mukavammat kuin huopa,
vaikka eivät taida paljon joulua kauempaa pysyä uudenveroisina.
 
 
 
Olohuoneeseen valikoituivat pelkästään punaiset sivuverhot ikkunoihin,
ja pöydälle tutusti äidin tekemä huopa-liina.
 
 
 
 
Kuusi "uskallettiin" kerrankin ostaa valmiiksi sukkaan pakattuna paikallisesta
Starkista. Hintaa kuusella oli vain 25 euroa, ja meitä ainakin
onnisti kuusen kanssa, sillä tuuhea ja kaunis yksilö tuli valittua.
Kuuseen koristeiksi pääsivät aikaisemmin tekemäni huopapallot,
kasailemani "kristalli" koristeet, ja vielä tuollaiset kiedotut koristepallot, joihin
pujotin narut.
 
 
 
 
Mattoa etsin jo loka-marraskuun aikana,
mutta oli taas haasteellista löytää kivaa mattoa, joka
olisi vielä sopivan kokoinen ja sopisi budjetiltaan siihen, että kani
saattaa pahimmillaan syödä maton piloille parissa viikossa.
(Ja on sitä jo maisteltukin, mutta ei onneksi kovinkaan pahasti.)
Lattialle päätyi sitten kaksi puuvillamattoa vierekkäin,
kun ei muuten kriteerejä pystynyt täyttämään.
 
 
 
 
Ruokahuoneeseen vaihdoin harmaat pellavapaneelit,
ja päälle muokkasin ikivanhoista punaisista paneeliverhoista toiset.
Punaiset olivat muistini mukaan pidemmät, mutta muisti taisi
pettää tällä kertaa.
 
 
 
 
Uuninpäällinenkin on jolun kunniaksi ihan tyhjennetty,
siihen kun kertyy niin helposti kaikkea epämääräistä tavaraa.
Tosin, täytyy se tyhjentää aina kun uunissa pitelee tulia.
 
 
 
 
Makuuhuoneseen ei ole sen kummemmin vaihdettu mitään
joulujuttuja tai koristeita, mutta minulla
tuli pari viikkoa sitten pakottava tarve saada punaiset pussilakanat!
Kun Ikeasta ei niitä enää netin mukaan saanut,
niin ostin Prismasta nämä puuvillasatiniiset pussilakanat.
 
 
 
 
Ja vähän kuin joululahja ennakkoon, Tomi osti meille
jo jonkin aikaa himoitsemani punaisen Kastehelmi-maljan.
Siihen on yritetty ostaa joulusuklaita täytteetsi, mutta miten
emme ole kertaakaan saaneet sitä täyteen...
 
 
 
 
 
 
Näillä joulufiilistelyillä toivotan kaikille
lukijoille ja kävijöille hyvää joulun odotusta,
ja toivotaan että pukilla on kaikille mukavia paketteja!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulukortit 2012

Tämän vuoden joulukortit tuli askarreltua reilussa tunnissa, eli pienellä kiireellä. Olin jo lähes luopumassa korttien teosta, ja mietin että pitääkö tosiaan ostaa valmiit kortit, vai enkö lähetä kortteja ollenkaan. Nappasin sitten kuitenkin eilen tarvikkeita kirjakaupasta ja prismasta ihan vaan sillä perusteella, mikä näytti kivalta, ja näpersin kortit kasaan eilen vähän ennen puolta yötä sen kummemmin mitään suunnittelematta.

Kuvistakin tuli vähän.. noh, voisivat olla paremmatkin, mutta halusin laittaa kortit heti valmiiksi kuoriin, enkä malttanut odotella enää seuraavaan päivään valoisan aikaa.
Tässä nyt kuitenkin kuva ainakin muutamasta luomuksesta, joitakin tein vain yhden kappaleen, ja joitakin tein neljä samanlaista.




 


 
 

 
 

 
 

 
 
Porot ja herkät pitsisydämet ei nyt ehkä ihan täydellisesti mene
tyyliltään yhteen, mutta korttien värityksestä tuli
sama kuin kotonakin tänä vuonna: punaista ja harmaata.
 
 
 
 

perjantai 7. joulukuuta 2012

Punainen Gorenje on kotiutunut!

Vajaan 10 viikon odottelun jälkeen uusi jääkaappimme vihdoin saapui viime viikon keskiviikkona.
Tästä kaapista olen siis haaveillut jo useamman vuoden, mutta kun pari kuukautta sitten vähän vahingossa huomasin, että näitä saa nykyään myös vasenkätisenä, niin päätimme kaapin tilata.
Kätisyys on siis päätettävä tilatessa, itse sitä ei pysty enää jälkeenpäin vaihtamaan.

Ihan käsikirjoituksen mukaan ei tämä Gorenje meille saapunut. Ensinnäkin liikkeessä ei ollut kaapeista enää mallikappaleita, vaan tilauspäätös piti tehdä muistin ja kuvien varassa. Otimme kuitenkin sen riskin, koska muistikuva kaapista oli sen verran vahva. Aluksi toimitusajaksi luvattiin viisi viikkoa, mikä kyllä hiukan ihmetytti minua, mutta olin ihan innoissani, jos kaappi tulisi niinkin pian. Noh, ei se tullut. Sitten toimitusta siirrettiin niin, että kokonaisajaksi tuli kahdeksan viikkoa. Kahdeksasta viikosta puhutaan myös Gorenjen omilla sivuilla, joten olin varovaisen toiveikas sen suhteen. Kahdeksan viikon kohdalla meille ilmoitettiin että kaappi on tullut, mutta se on väärän kätinen. Eikun, ei olekkaan tullut, kun tämä onkin myymälään tilattu mallikappale! Sitten viimein reilun 9 viikon odottelun jälkeen jääkaappi saapui, ja onneksi se oli juuri tilatun kaltainen. Pari päivää sen jälkeen kävi myös ilmi, että Tomin tuttava oli ostanut täysin samanlaisen kaapin, mutta oikeakätisenä. Ei ollut kuulemma kestänyt kuin pari päivää toimitus. Näinköhän oli se kaappi, joka oli "myymälään tilattu mallikappale"...

Mutta nyt tummanpunainen Gorenje on kuitenkin paikoillaan, ja käytössä. Kaivelin myös vanhoja kuvia, joissa keittiö on vielä ennen remonttia, remontin jälkeen, ja vihdoin myös uusilla koneilla.





 
 
Mikrokin on uusittu tässä syksyn aikana,
ja tämän päivän kuvausolosuhteet olivat vähän ikävät, kun
ulkoakaan ei oikein valoa tule.

torstai 29. marraskuuta 2012

Pitsiseinä - maalaus sabluunalla

Mielikuva "pitsiseinästä" on hautonut mielessäni jo jonkin aikaa, ja lähtökohtana tälle kuvioinnille oli käyttää valmiita kakkupapereja sabluunana. Lähdin liikkeelle ostamalla pohjaväriksi Tikkurilan sävyllä N484 sävytettyä himmeää seinämaalia, ja loput purnukat valikoituivat omista varastoistani ajatuksella "tää vois varmaan olla hyvä."
Mutta antaa kuvien puhua puolestaan.




 
Seinällä oli korkeutta vain 1200 mm ja leveyttäkin vain  noin pari metriä.
Eli kyseessä on portaiden välitasanne.
Tälle päätyseinälle pitsikuviontia toteutin maalein
ja lasyyrilla. Lopuksi koko seinälle on levitetty vielä kultaista lasyyria.
(Valosarja on Karhulan lasin vanhassa lasipurkissa.)
 
 

 
Viereisen seinän pohjaväriksi tuli myös ruskea, mutta
siihen levitin vain muutaman kerroksen lasyyria,
ja viimeiseksi tein muutamia pitsikuvioita myös lasyyrilla.
Tämän seinän kuviointi näkyy vain tietyistä kulmista, ja valaistuksesta riippuen.
 
 
 
 
 
 

Krakeloitu seinä

Aikaisemmin blogissani on esitelty krakeloinnin teko-idea, ja valmiistakin pinnasta oli muutama kuva. Tarjolla onkin nyt vain kuva siitä samasta seinästä, mutta tällä kertaa kuvasin palan seinää niin, että kuvassa näkyy myös n. 50 cm korkea pöytävalaisin. Ehkäpä krakelointi on helpompi hahmottaa seuraavasta kuvasta.



 
 
 
 
 
 
Heti perään lisää maalausjuttuja!

maanantai 26. marraskuuta 2012

Vanhoja öljyväritöitä

 Valokuvien selailu koneella tuotti taas "löytöjä" kun kansioiden kätköistä löytyi kollaasit tehdyistä öljyvärimaalauksista. Muutenkin on taas lähiaikoina kirjahyllyn päällä makaavat käyttämättömät maalauspohjat huudelleet että pitäisikös taas joskus vähän maalailla.
Öljyväreistä en ole enää kovin innoissani ihan käytännön syistä. Niillä roiskiessa kämppä haisee vielä päivienkin jälkeen tärpätille ja muille liuottimille. Sen sijaan vaikkapa akryyliväreihin voisi käydä hommailemassa vähän täydennyksiä ja ottaa itseään niskasta kiinni, ja kokeilla tehdä niillä jotain. Maalaamisen aloittaminen on aina niin työlästä, kun pitää etsiä ja ottaa kaikki tarvikkeet esille, mutta sitten kun pääsee vauhtiin, niin kyllä se on niin rentouttavaa ja yleensä tulee todella hyvä mieli. Joskus tietysti ei vaan jäljestä tule hyvää, ja silloin saattaa turhautua.

Tässä näitä löytöjä:


 
Nämä on kaksi erillistä maalausta, jotka tein siskolleni öljyväreillä.
Mitään muistiinpanoja minulla ei näistä sen tarkemmin ole, joten menee
ihan muisteluksi, mutta vuosi taisi olla 2007, kun nämä maalasin.
Kummatkin ovat jotakin 50x60 cm kokoluokkaa.
 
 
 
 
 
Tämän trion maalasin taas veljelleni öljyväreillä,
eikä näistäkään sen kummempia tietoja ylhäällä ole.
On muuten saattanut olla myös vuosi 2007,
ja näiden kokoluokka on varmaankin aika lähelle 30x40 cm jokaisen.
 
 
 
 
Aika monet töistäni menee tähän samaan kategoriaan, maisemamaalaukset eivät ole enää vuosiin oikein kiinnostaneet. Ihmisvartalon piirtäminen ja maalaus on mielenkiintoista ja haastavaa. Joka kerta joutuu opettelemaan uusia asioita mittasuhteista, ja siitä kuinka vartalo taipuu ja asettuu erilaisiin  asentoihin. Elävästä mallista olen harvemmin päässyt piirtämään, mutta valokuvista jonkin verran, vaikka se ei yhtä haastavaa olekkaan.
 
 
 


torstai 15. marraskuuta 2012

Huovutetut kuusenpallot

Alkaa menemään ihan joulun odotukseksi koko blogi, vaikka ei olla edes vielä joulukuussa.
Tosin, luvassa on ihan piakkoin myös maalaushommia, kaikki tarvikkeet on jo ostettu, ja taidan lähteä kokeilemaan niitä heti tämän päivityksen jälkeen.

Äitini on innokas tekemään huovuttamalla vaikka minkälaisia luomuksia koristeista vaatteisiin ja koruihin. Itse en ole kuitenkaan aikaisemmin huovuttamista kokeillut, ja aloitinkin aika vaatimattomasti huovuttamalla palloja.

Tämä huovutuskokeilu lähti oikeastaan siitä, että halusin joulukuuseen huovutetut koristepallot, ja täytyyhän semmoiset osata itsekin tehdä! Viimeisenä tehdyistä palloista tuli ne kiinteimmät ja näteimmät, joten jotakin oppimista kai tässäkin tapahtui.





 
Sisällä on valmiita askartelu palloja, ja huovuttamiseen käytin
oliivi-palasaippuaa. Näihin pitää vielä pujottaa langat ripustamista
varten, ja kuuseen ne pääsevät sitten muutamaa päivää ennen joulua.
 
 
 
 
 
 

perjantai 9. marraskuuta 2012

Joululahjojen paketointia

Tosiaan, hädin tuskin ollaan marraskuussa, kun olen jo paketoinnut muutaman lahjan. Pari
lahjaa on tullut jo ostettua, mutta paketointitarvikkeita ei ole vielä tullut hamstrattua. Selailinkin Googlen kuvahausta kuusenpallojen tekoideoita, ja päädyin vierailemaan myös Tiimarin nettisivuilla.
Sieltä löytyi jouluaskarteluista tulostettavaa teksti-lahjapaperia. Tulostin muutaman testikisi, ja aloin
jo miettimään minkälaista lahjapaperia voisi itsekin tehdä koneella..



 
Tämmöinen paketti tuli Tiimarin valmiista tulostettavasta paperista
ja harmaasta paperinarusta.
 
 
 
 
 
Ja tässä vielä vinkki paketointiin ja askarteluun. Nämä rullasta tulevat
valokuvateipit ja liimanauhat on kyllä ihan parhaita kaikkeen liimaukseen
ja teippaukseen,  voi käyttää kätevästi yhdellä kädellä,
ja lopputuloksesta tulee siisti kun teippi jää kokonaan piiloon.
Liimaan verrattuna taas tämä ottaa heti kiinni, eikä tursuile yli reunojen.
Isommasta rullasta tulee valkoista teippinauhaa, ja pienemmästä
sitten lähes läpinäkyvää, jota voi käyttää ohuempienkin materiaalienkin kanssa.
Nämä on ostettu juuri Tiimarista, mutta löytyy myös ainakin
Suomalaisesta kirjakaupasta.
 
 
Tiimarin tulostettavaan lahjapaperiin pääsee tästä linkistä:
 
 
 
 
 
 

tiistai 6. marraskuuta 2012

Tampereen asuntomessut 2012: omat suosikit

Palataan vielä kerran Tampereen asuntomessuille. Järjestelin messuilta napsittuja kuvia vähän
eri järjestykseen ja yksi kategoria oli omat suosikit. Sinne kerääntyikin suurin osa kuvista, joten
ihan jokaista en tähän meinannut laittaa, mutta osan kuitenkin. Vähän kuvien valintaa rajoitti myös itse kuvien laatu, sillä joistakin tiloista jäi kätenn vain harmittavan huonoja kuvia, kun niitä yritti siellä tungoksessa napsia, ja kulkureititkin olivat tarkoin määrätyt.

Yleisestikin omia suosikkejani sisustuksissa ovat valaisimet ja lepotuolit. Ihastelen ja haaveilen niistä usein, ja käytännöllisyys meinaa toisinaan unohtua. Tuolit, ja varsinkin valaisimet ovat sellaisia, joilla voi muuttaa koko sisustuksen ilmettä ja tyyliä, ja valaisimet voivat olla sisustuksen koru ja viimeinen silaus. Asiasta voisi kirjotella joskus ihan erikseenkin, mutta tässä syy miksi näissäkin messukuvissa esiintyy paljon valaisimia.




 
Yksi messujen upeimmista saunoista.
Saunan seinät ja lauteet olivat tehty jättiläistuijasta.
 
 
 
Seuraavissa kuvissa on erittäin kauniita ja taidokkaasti
toteutettuja puupintoja.
 
 


 
 
 
 
***
 
 
 
Tämä tuoli löytyi Böknäs-kalusteille sisustetusta talosta.
Kauniit muodot ja materiaalit.
 
 
 
Bongasin kivan tarjottimen, jonka avulla voisin
jopa hyväksyä aamiaisen nauttimisen sängyssä.
Jos joku osaa kertoa tämän valmistajan, olisin kiitollinen.
Huomasin muuten vasta nyt, onko tuo tarjotin noin pölyinen?
 
 
 
Tästä tulee ihan välimerellinen tunnelma.
Ei ehkä oma unelma-makuuhuone, mutta taidokkaasti
rakennettu ja voimakkaasti välittyvä tunnelma.
 
 
 
 
Seuraavat kaksi kuvaa ovat omasta suosikki-sisustuksesta,
joka jäi messuilta mieleen kokonaisuutena.
Siihen vaikuttivat niin värit, muodot kuin nuo kauniit puiset valaisimetkin.
Ja väritys koko talossa oli tosiaan aika lähellä omia henkilökohtaisia mieltymyksiäni.
 
 

 
 
 
 
 
Ja sitten vielä niitä valaisinpoimintoja.
Lastenhuoneista löytyi varsinkin paljon erikoisempia valaisimia,
ja muutamien muiden kohdalla myönnän miettineeni, osaisiko tuon tehdä itse.
 
 




 
 
 
 
Näin, ensivuoden messut on Hyvinkäällä, joten sielläkin varmasti tulee taas vierailtua.
 
 
 

maanantai 29. lokakuuta 2012

Joulun ilme 2012

Huomasin tänään Ikean sivuilla vieraillessani, että sinne oli tullut jo joulutuoteet!
Niitä selaillessani innostuin miettimään, minkälainen ilme meidän kodillamme on tämän vuoden jouluna. Meille ei ole muodotunut mitään perinteitä joulukoristeiden kanssa, vaan joka joulu
on ollut aina vähän erilainen. Välillä meillä on ollut aito joulukuusi, ja toisinaan taas varastosta on
kaivettu valkoinen tekokuusi. Tämän vuoden kuusesta en vielä tiedä, mutta voi olla että ehta kuusi
tulee taas hommattua. Tosin hieman tyhmältä tuntuu maksaa 40-50 euroa puusta, joka pidetään pari
viikkoa sisällä, ja sitten heitetään pihalle.

Verhojakin voisi käydä taas kaivelemassa, ja miettimässä minkälaisen yhdistelmän niistä tällä kertaa
kehittelisi. Jouluverhot minulla on tapana ollut vaihtaa joulukuun alussa tai ensimmäisenä adventtina.

Kuitenkin, Ikean jouluvalikoimaan palatakseni, poimin sieltä kaikkea kivaa muistiin ja mietiskelin jo
ajankohtaa siellä vierailuun. Kaikkea nyt tuskin tulee ostettua, saisin menemään vaikka satoja euroja,
mutta muutama poiminta seuraavassa.






Punaiselta ja harmaalta näyttää.
Nuo punaiset pussilakat ovat olleet toivelistalla jo aiemminkin, samoin harmaat
lampaantaljat terassin tuoleihin.
Kuvassa olevia kertakäyttöastioita ostin viimevuonnakin, silloin valmistujaisiani varten,
mutta kertakäyttöastioille on varmasti tänäkin vuonna käyttöä joulupäivänä tai viimeistään
uutta vuotta juhlittaessa.
 
 


 
 
Nuo neulepäällysteiset sydän-kuusenkoristeet on kyllä melkein pakko saada.
Niiden kanssa sopisi yhteen vähän perinteisempi ilme, pellavaa, villaa
ja josko saisin inspiraation tehdä ihan itse kuusenpalloja?
Joskus olen miettinyt myös popcorn-nauhan tekoa, mutta voi olla että jää
edelleen vain ajatus-asteella.
 
Ikeassa oli myös edullisia lahjakasseja, jotka taitavat olla sopivan
kokoisia pullo-lahjuksille. Meillä on tänä syksynä ollut oikeat kotiviinitalkoot,
joten nuokin pussukat tulisivat varmasti tarpeeseen.
 
 
P.S. Valikoimissa näytti taas olevan valkoisia kuusenpalloja, joita
yritin viime vuonna joka paikasta etsiä, mutta en niistä mistään löytänyt.


Niin, ja kuvat ja tuotteet löytyvät osoitteesta:



 


lauantai 29. syyskuuta 2012

Jääkaappihaaveilua

Jaahas, nyt on pakko jakaa ilouutinen kaikille kohdalle osuville. Nimittäin Gorenjen retro
malliston jääkaappeja (ja jää-pakastinkaappeja) saa nyt myös vasenkätisinä!



Tästä jääkaapistahan silloin keittiöremontin yhteydessä haaveilin, mutta ne haaveet piti haudata,
koska meille ei uuteen keittiöön käynyt oikeakätinen jääkaappi. Uuden jääkaapin hankkiminen siis silloin jäi vain ajatus-asteelle.

Nyt pitäisi vaan päättää, kummasta haaveilen...


 
Punaisesta vai mustasta?
 
 
Mallasin värejä myös aikoinani keittiöstä tekemääni projektio-kuvaan.
Siinä värit näyttää seuraavilta:
 
 
 

 
Kummatkin sopisi meille hyvin, mutta kysyin Tomiltakin,
olisiko musta kohdallamme vähän "nynny" valinta?
 
 
 
Valokuvat Gorenjen sivuilta osoitteesta:
 
 
 
 
 
 
 

tiistai 18. syyskuuta 2012

Habitare-löydöt

  Viime lauantaina siis kävimme taas ihmettelemässä Habitare-messujen tarjontaa ja ideoita.
Olen jo monta vuotta sitten luopunut yrityksestä ahmia koko messutarjontaa ja syventyä jokaiseen
näytteillepanijaan. Nykyisin kierrän messut lähinnä sillä asenteella, että pysähdyn jos näen jotakin
uutta ja mielenkiintoista. Myös valaistus-aiheiset näytteillepanijat kiertelen vähän tarkemmin, ja
toivon että pystyisin  muistamaan hienoja valaisin-uutuksia silloin kuin sille olisi tarvetta.

  Kiinnostavin näyttely tänä vuonna oli kieltämättä "aikamatka", johon oli kerätty materiaaleja,
kalusteita ja astioita eri vuosikymmeniltä 50-luvulta alkaen.






 
Aikamatkalle oli kerätty muotoilun klassikoita,
huonekaluja, pintamateriaaleja ja kankaita jokaiselta vuosikymmeneltä.
Perällä näkyy myös, että vuosikymmenien kohdalla pyöri videotykillä vuosikymmenen
mainoksia ja muuta oheismateriaalia.
 




Muutama sellainenkin tuli eteeni, ettei tiennyt jonkun
tuotteen tai kuosin olevan jo "niin vanha", tai toisaalta tuli ihmeteltyä,
etteikö tämä olekkaan tämän vanhempi.
Tässä kuvassa näkyy taustalla Vallilan Makeba-kuosi ja Marimekon Tuuli, jotka ovat
kummatkin 1970-luvulta.
 
 

 
Pukkila oli tuonut esille laattamallejaan eri vuosikymmeniltä.
Nämä olivat myös 1970-luvulta.
 
 
 
 



 
Jokaisen vuosikymmenen kohdalle oli rakennettu myös
huonekokonaisuus jossa yhdistyivät pinnat, kalusteet ja yksityiskohdat.
Tässä ylhäältä alkaen 50-, 60-  ja 70-luku.
 
 
 
***
 
 
 
Mitä uutta sitten oli tarjolla, ja mikä asia oli pinnalla tällä kertaa?  Kummatkin huomioimani aiheet
liittyivät äänimaailmaan ja äänentoistoon kotona. Useampi yritys nimittäin esitteli erilaisia vaihtoehtoja ottaa kotiteatterit ja kaiuttimet osaksi sisustusta, tai jopa piilottaa ne siihen. Toinen huomioni kiinnittyi kodin akustiikan parantamiseen, ja akustiikkatuotteiden esittelijöiitä oli mielestäni aiempaa enemmän.  Tässä muutama poiminta, lisään vielä linkit valmistajien sivuille, kunhan käyn esitekasaa hieman ensin läpi.
 
 





Nämä Sonoluxin tuotteet olivat mielestäni aika tyylikkäät.
Kaiuttimiin kuului vakiona takana ympärillä kiertävät valot,
ja kangasvaihtoehtoja oli muistaakseni noin 200. Kankaat oli valittu äänenlaadun
ehdoilla. Myös johtoja sai useissa eri väreissä valkoisesta pinkkiin.
 
 


Monitor audio tarjosi taulumaisia kaiutin-vaihtoehtoja, mutta
näihin en käynyt sen lähemmin tutustumassa.
 
Tässä kirjoittaessani muistin myös, että
Genelec-osastolla oli myös seinän (tai katon) sisään asennettavat kaiuttimet,
joissa näkyviin jää vain etuverkko ja kehys, jotka voidaan vaikkapa maalata. 






 
Yksi esimerkki akustiikkalevyjen valmistajista,
etsin sen esitteen ja laitan sitten lisäinfoa.
 


 
Myös tällaiseen kiukaaseen törmäsin, jota en muista nyt
 aikaisemmin nähneeni, ja
valmistajakaan ei ollut ihan tutuimmasta päästä,
mutta tästäkin löytyy esite, joten täydennän tietoja myöhemmin.
 
 
Näin, tällaiset jäi käteen tämän vuoden Habitaresta,
ja kotimatkalla Ikeasta jäi vielä vähän konkreettisempia juttuja,
mutta eipä mitään, mihin pitäisi erikoisesti kiinnittää huomiota.