maanantai 19. maaliskuuta 2012

Huonekaluhankintoja

Meille tuli noin kuukausi sitten uusi asukas: sohva. 
Vanha sohvamme oli ostettu edelliseen asuntoomme, ja oli nykyiseen liian iso, sekä väärän mallinen. Pupujussimme pitivät kyllä siitä, niinkin paljon että osa alareunan verhoiluista katosi parempiin suihin jo muutaman kuukauden päästä sohvan hankkimisesta.
Sohvan uusiminen on aina välillä käynyt mielessä, mutta emme ole pitäneet sitä mitenkään akuuttina hankintana. Oikeastaan kärsin pienestä verhokriisistä ja osittain senkin takia kävimme kiertelemässä muutamassa huonekalukaupassa, kun eteen tuli reilun tuntuinen sohvatarjous. Yön yli mietimme, kunnes kävimme sohvan tilaamassa. Sohvan toimitusaikakin oli ennustettua lyhyempi, mutta onneksi vanhalle sohvalle löytyi nopeasti uusi sijoituspaikka.



Uusi sohva on mitoiltaan reilusti vanhaa pienempi, ja divaaniosan puoli
on tässä vaihdettavissa. Saloon opiskelukämppääni hankkima Ikean pikkupöytä
pääsi väliaikaissijoitukseen sohvan viereen.
Tästä kuvasta paljastuu myös se aikaisempi verhokriisini. En löytänyt vanhoista
varastoista mitään kivaa, enkä löytänyt kaupoistakaan mitään kivaa,
joka olisi sopinut kriteereihini. Piti siis tyytyä näihin vanhoihin paneeleihin,
jotka ovat kyllä muutaman sentin liian kapeat. Mutta kohtahan on jo vappu
tulossa, jolloin vaihdetaan taas kesäverhot ikkunoihin!



Reilu viikko sitten kävimme pitkästä aikaa kiertelemässä muutaman kirpputorin ja kierrätyspaikan tarjonnan läpi. En ole mikään aktiivinen kirpputori-ihminen, mutta välillä on kiva käydä katselemassa lähinnä kirjoja ja huonekaluja. Tällä kertaa mukaani tarttuikin vanha tuoli, joka miellytti jotenkin erityisesti silmääni.




Tämä tuoli muutti meille 12 eurolla. Istuimen pohjasta näkee tuolin
olleen alunperin lakattua koivua. En ole vielä päättänyt lopullista sijoiuspaikkaa,
mutta ajattelin joko maalata tuolin mustaksi, ja laittaa istuimeen mustan nahan, tai sitten poistan kaikki maalit ja lakat ja lakkaan tuolin samaan sävyyn yläkerran peilipöydän kanssa. Silloin istuimeen voisi tulla esimerkiksi ruskea/konjakin värinen nahka.
Tai mistä sitä vielä tietää.