keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Inspiraatiota menneiltä vuosikymmeniltä ja värejä kesäiseen kotiin


  Huhtikuun Deko-lehti on kolahtanut postilaatikkoon jo useampi viikko sitten, mutta vasta viikonloppuna pysähdyin sitä selailemaan. Kiinnitin huomin siihen, miten useammassakin lehden jutussa sisustusta hallitsivat 50- ja 60-lukujen tyyli ja kalusteet. Tämä nyt ei tietenkään tullut ihan uutena ahaa-elämyksenä, mutta se pisti minut selailemaan uusien kalusteiden tarjontaa, ja miettimään kuinka helppoa olisi tuoda kotiin (tai miksei toimistoon/myymäläänkin)    50- tai 60-luvun ilme. Aika helppoa, totesin. Vanhoja klassikoita on edelleen saatavissa, ja uusia, muotokieleltään sopivia tulee markkinoille koko ajan.  Seuraavassa muutama poiminta, jotka miellyttävät kovasti myös omaa silmääni:



 
1. Taika-ruokaryhmä, Hobbyhall
2. Stockholm tv-taso, Ikea
3. Stockholm nojatuoli, Ikea
4. Adean Altto sohva, Vepsäläinen
5. Domus-tuolit, Vepsäläinen
6. Stockholm pöytä, Ikea
 
 
Domus tuoli on keikkunut omilla toivelistoillani jo vuosia, mutten
oikein tiedä mihin sitä tarvitsisin tai mihin sen sijoittaisin.
Samalla listalla on jo jonkin aikaa ollut myös Ikean Stockholm tv-taso,
jonka tajusin juuri poistuneen mallistosta, mutta voin hyvin paikata
aukon toivelistallani myös tällä uudella versiolla tasosta.
 
Nettisivuja selaillessa silmiini osui myös pari muuta kivaa
tuotetta, joiden kautta päädyin taas pohtimaan oman kodin kesäilmettä 2013.
Joka vuosihan ajattelen, että mitään uutta en osta, mutta kun alkuun
pääsee, niin ostoslistaa karttuu liiankin helposti.
Seuraavassa sitten siis pohdinnan alla olevia mahdollisia hankintoja kesälle:
 
 
 
 
1. Vallila Pihajengi sivuverho, Kodin1 (myös netAnttila ja Hobbyhall)
2. Iittala Kastelhelmi kulho, Iittalastore
3. Iittala Kastehelmi kynttilälyhty, Iittalastore
4. Alslev matto, Ikea
5. Cherie tyynynpäällinen, Jotex
6. Tyynynpäällinen, H&M home
7. Kabel torkkupeitto, Jotex
 
 
Koko kokonaisuus lähti liikkeelle tuosta matosta, joka olisi kaksin kappalein
sopiva eteiseen. Pohdiskelin niiden aika voimakasta väritystä, ja sitä
kuinka ne sopisivat meidän väreihin. Noh, tästä sitten kehittyi
idea kesään sopivasta, raikkaasta mutta värikkäästä värimaailmasta.
Sen seurauksena listalle pääsi myös Vallillan uutuus-kuosi, joka
pupujusseihin kiintyneelle on ollut muutenkin mieluisa, mutta värit
ovat hieman epäilyttäneet. Tähän "värikäs mutta raikas" teemaan
nämä verhot istuvat kuitenkin loistavasti!
Verhosta päästiin taas H&M:n tyynynpäälliseen, ja turkoosiin Kastehelmi
kynttilälyhtyyn.. Enpä olisi heti uskonut, että omalta toivelistaltani
löytyy jotain turkoosia, mutta täytyyhän olla jotain muutakin, joka sitoo
verhot osaksi kokonaisuutta!
 
Vapun aikoihin olen yleensä päivittänyt kotona ilmettä kesäisemmäksi,
mutta nyt taidan hieman lykätä sitä myöhemmäksi, sillä
pitää vielä miettiä, mitä Oikeasti kannattaa ostaa, tai syntyykö mitään
korvaavia ideoita.