sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Toivelista vuodelle 2014

 Tammikuu vain vilahti ohi, ilman että olisin kerennyt miettimään mitään koti- tai sisustusjuttuja, eikä remonttiin ryhtyminenkään ole houkutellut. Kuun vaihtuessa helmikuuksi sain kuitenkin aikaiseksi vaihtaa vähän verhoja ja mattoja, ja joulunpunaiset jutut saivat siirtyä taas kaappien puolelle.
  Siinä siivotessa ja silittäessä aloin kuitenkin miettiä kaikkia ideoita ja tehtävälistaa, mitkä olisi kiva saada joskus tehtyäkin. Siksipä ajattelin kirjoitella ihan kunnon listan asioista, joita olisi kiva päivittää tai saada tehtyä edes tämän vuoden puolella.


1. Tv-taso
    Uudesta tv-tasosta olen haaveillut jo useamman vuoden, mutta eipä vaan ole tullut vielä hankittua. Itse televisiokin alkaa olemaan vähän vanhempi, ja myös uusia televisioita ja videotykkejä on aina silloin tällöin katseltu. Vanhassa tv-tasossa on paljon tavaraa, millä ei tee enää mitään/ole käytössä, mutta niitä ei voi ottaa poiskaan, koska sitten paljastuu järkyttävä johtohässäkkä avohyllyjen läpi.

2. WC remontti
    Vessan remontti ei odota muuta kuin tekijöitä. Allaskalusteet, pönttö, seinälaatat ovat kaikki hankittu jo yli vuosi sitten, mutta kumpaakaan ei innosta ryhtyä vessaremonttiin. Koko asunnon ainut vessa on ikävä remonttikohde, kun samalla se pitäisi pitää myös käyttökunnossa. Vessan huima 0,7 neliön kokokin vähän rajoittaa, jos ajattelisi pitävänsä vaikka talkoot. Haluaisin veskiin myös muutaman Terraviivan valkoisen Pitsi-laatan, mutta niitä pitäisi lähteä etsimään hieman kauempaa..(tai sitten tilata)

3. Säilytyskärry keittiöön
    Ihan vain joku paikka kaikelle epämääräiselle tavaralle, jolle ei ole kaappi- tai työtasotilaa.

4. Pukuhuoneen pintaremontti
   Tähän jo edellisessä postauksessa viittasinkin... (täällä)

5. Neutraali matto
    Törmään tähän matto-ongelmaan toistuvasti: kun se suosikkimatto odottaa likaisena pesuun pääsyä ja punaiset joulumatotkin on korjattu pois, niin lattialle ei tahdo löytyä oikein mitään sopivaa, eli toinen väritykseltään neutraali matto tulisi tarpeeseen. Kokoa pitäisi löytyä vähintään se 160x230 cm, ja värimaailma voisi olla jotakin beigen tai hiekan tapaista. Olen lähiaikoina ihastellut erilaisia villamattoja, mutta toisinaan mattojen koot loppuvat kesken, tai sitten entisenä lemmikki-taloutena satasia pomppaava hinta aina vähän hirvittää..


 
1. Ikea 3. Ikea 5. Asko  9. netAnttila



6. Olohuoneen seinän maalaus?
    Meillä on olohuoneessa yhdellä seinällä harmaasävyinen krakelointi, joka on kyllä ihan kiva enkä ole mitenkään erityisen kyllästynyt siihen, mutta vaihteeksi olisi kuitenkin kiva tehdä tilalle jo jotain muuta. Mielessä on pyörinyt jonkinlainen kiiltoasteiden vaihteluun perustuva pinta/kuviointi.

7. Jalkalistojen korjaus
    Tähän olisi myös jo kaikki tarvikkeet valmiina, pitäisi vain ryhtyä tuumasta toimeen. Pupujussit ovat aikoinaan hieman maistelleen listoja ja myös paria seinän kulmaa, joita pitäisi korjailla. Löytyy myös pari nurkkaa, josta puuttuvat listan pätkät kokonaan.

8. Pikkueteisen ovien kunnostus
    Ulko-oven sisäpuoli ja kellarin portaiden ovi kaipaisivat vähän hiomapaperia ja lakkaa tai vahaa pintaan. Nämä askareet olisi kiva hoitaa joskus kesä-aikaan.

9.  Lakanoiden päivitystä
     Kaapit huutaisivat uusia aluslakanoita reserviin, nykyiset alkavat olemaan jo elämänsä ehtoopuolella. Muotoonommellut lakanat on aika mukavia käyttää, mutta toimivan värisiä on minusta joskus vähän vaikeaa löytää. Anttilan valikoimiin on tullut viirullisia ja ruudullisia aluslakanoita (kuva yllä), miksi lakanat edes pitäisivät aina olla yksivärisiä? Uusille pussilakanoillekin voisi muutamat vanhat tehdä tilaa, sielläkin nimittäin löytyy niitä, jotka ovat kohdanneet pupujen hampaat...

 
Näin, tällaisia asioita tulee mieleen tälle vuodelle.
Todennäköistä on ettei kaikki kuitenkaan toteudu, mutta jos nyt edes suurin osa.
Tällä hetkellä ainakin tuohon vessaremonttiin ja pukuhuoneeseen on
henkisesti valmistauduttu, joten kunhan tämä flunssa saadaan pois häiritsemästä,
niin lupaan vihdoin ryhtyä toimeen!
 


lauantai 15. helmikuuta 2014

Mahtava ale-löytö pukuhuoneen pintaremonttiin!


 Pukuhuoneen ehostamistakin olen täällä pariin otteeseen pohtinut ja suunnittelut. Aina saunapäivinä pukkarissa istuskellessa sitä vain katselee ympärilleen ja listaa asioita päässään, joita pukuhuoneessa pitäisi tehdä.

 Vessaremontti on tässä lähipäivinä ollut enemmän suunnitelmissa ja ns. alkamassa (saapa nähdä taas), mutta alkuviikosta kaupassa käydessä eteen osui ohittamaton tarjous. Ajattelin vain käydä katsomassa ruokaostosten lomassa, kuinka paljon pukuhuoneeseen aikomani paneelivaha maksoikaan, ja sain huomata että kyseinen tuoteperhe on poistumassa kaupan valikoimasta: loput tuotteet olivat puoleen hintaan. Sadan euron purkista se oli aika mukava tarjous, ja varsinkin kun ainut jäljellä ollut iso purnukka oli vielä oikean värinen!

 
Pukuhuoneen pinnoille on nyt siis hommattu 2,5 litran purkki Bloomin paneelivahaa
Viljapelto-sävyssä.
(ylläoleva kuva: Netrauta)
 
Bloom tuotteita en hirveästi ole itse päässyt levittämään,
mutta olen kuullut näistä paljon hyvää ja plussaa myös nettisivuilta löytyvistä
ohje-videoista!
 
Tässä linkki video-sivulle:
 
 
Laitetaan tähän vielä kuva aikaisemmasta suunnitelmasta:
 
 
Suunnitelman yksityiskohdat ja muut kuvat löytyvät
 
 
Pukuhuoneesta löytyy myös vanhoja kuvia liittyen portaiden pintakäsittelyyn:
 
 
 
 
 
Nyt ei siis enää ole mitään syytä olla aloittamatta
 pukuhuoneen ilmeen päivitystä!